Matkakertomuksia

Raussa käy aina silloin tällöin opiskelijoita suorittamassa harjoittelua ja muita vapaaehtoisia Tanzania Volunteers -järjestön kautta. Otamme mielellään vastaan matkakertomuksia tai kuvia paikan päältä. 

Lotan matkakertomus 2019

Olin Tansaniassa suorittamassa sosionomin opintoihin liittyvää harjoittelua syksyllä 2019. Raussa vietin yhteensä 10 viikkoa. Lähdin harjoitteluun Tanzania Volunteers -järjestön (TVL) kautta ja asuin harjoittelun ajan heidän "talolla". 

Lapset ottivat minut ilolla vastaan, eikä yhteisen kielen puuttuminen haitannut menoa. TVL:n pakettiin kuului swahilin pikakurssi ja opinkin pian tärkeimmän sanaston, jota lasten kanssa tarvitsin. Myöhemmin opetin jo heille värejä ja eläimiä, opettajien välillä korjatessa lausumista.

Koin oloni tervetulleeksi päiväkodissa ja päivärytmiin pääsi nopeasti kiinni. Lapset olivat iloisia ja heillä riitti virtaa, vaikka vaatetuksesta ja perheiden kodeista näki, ettei rahaa todellakaan ollut riittävästi. Tansanilaisen kulttuurin parhaita puolia olivat ihmisten välittömyys ja iloisuus, sekä kiireettömyys. 

TVL:n talolla saimme 3 ateriaa päivässä ja tutustuin moneen muuhun opiskelijaan ja vapaaehtoiseen eri maista.

Suosittelen ehdottomasti lähtemään Tansaniaan ja Raun päiväkotiin, jos Afrikkaan matkaaminen on ikinä ollut mielessä. Kokemus opetti paljon ja antoi perspektiiviä omaan elämään. Opiskelujen kannalta parasta antia oli kokemus siitä millaista on elää ja työskennellä vieraassa kulttuurissa. Lisäksi varhaiskasvatuksen opettajana sain harjoitusta lasten kanssa kommunikoinnista ilman yhteistä kieltä; eleet, ilmeet ja äänenpainot olivat kommunikoinnin perusta.

Asante sana watoto!

Lotta (hallituksen sihteeri)

Suvin työharjoittelu Raussa 2016

Wizuri sana watoto

Olen jouluna 2016 valmistunut, tuore sosionomi. Kun aloitin sosionomi-opinnot syksyllä 2014, en vielä tiennyt minne olisin matkalla vuoden päästä opintojeni nimissä. Visio tästä sinetöityi ja määränpää varmentui heti vuodenvaihteen jälkeen, kun allekirjoitin työharjoittelusopimuksen Tansaniaan, Raun päiväkotiin. Jännittyneeseen mutta odottavaiseen matkaseurueeseeni kuuluivat myös Venla ja Tuija, jotka nyttemmin vaikuttavat Sama Auringon riveissä. Loskainen Suomi jäi taaksemme joulukuun 2015 puolessa välissä. Pari päivää sen jälkeen, kun olin astunut ensimmäistä kertaa Afrikan maan kamaralle, aloitin kolmen kuukauden pestin, jonka tulisin muistamaan niin pitkään kuin terveys myöten antaa, ja josta tulisin aina kertomaan tarinoita hymy huulilla.

Ensikohtaamisessa Raun päiväkoti näyttäytyi jännittävänä mahdollisuutena työhön, jollaista ei koskaan tulisi Suomessa tekemään. Värikkäin tinga tinga –maalauksin koristellun rakennuksen oviaukosta kantautui vahva naisen ääni, jota myötäili lauma pienempiä lapsenääniä. Pihalla tervehti kaksi hymyilevää naista, jotka valmistivat ruokaa pihalla olevassa katoksessa retkikeittimen lämmöllä. Kun astuin sisään luokkahuoneeseen, tuli minua vastaan kantavaääninen ja erittäin luonteikas naisihminen, joka esittäytyi Jacklineksi. Hänen rempseä ulosantinsa ja valloittava naurunsa saivat minut tuntemaan itseni tervetulleeksi heti kättelyssämme. Lapset katsoivat uutta, vaaleaa ja tatuoitua tulokasta katseilla, joista paistoi innokas uteliaisuus. Epäluulosta ei ollut tietoakaan.


Kun päivän vapaa tuokio alkoi, lähestyivät lapset minua reippaasti ja hymyillen. Vaikka emme puhuneet samaa kieltä, puhuivat heidän eleensä puolestaan. He tulivat lähelle, katsoivat silmiin ja hymyilivät. Pian huomasin olevani monien ruskeiden silmäparien piirittämänä, pari lasta jopa sylissäni. Jokunen taisi jopa ihmetellä vaaleaa hiuskuontaloakin. Myös tatuoinnit aiheuttivat ihmetystä: niitä kosketeltiin, tutkittiin läheltä ja kaukaa, ja niihin tutustuttiin englanniksi. Olo oli kuin opetustaululla, josta osoittamalla lapset toistivat perässäni eri kuvien englanninkielisiä nimiä. Tiedättehän tunteen, kun saapuu uuteen työpaikkaan, ja olo on ensimmäisinä päivinä enemmän tai vähemmän irrallinen? Raun päiväkodissa se olo oli lyöty jo ennen kuin edes kunnolla nosti päätään.

Raun päiväkodissa saimme mahdollisuuden vetää erinäisiä tuokioita, mutta myös oppia itse. Päiviin kuului paljon touhua, johon myös aikuiset osallistuivat täydellä sydämellä. Tanssi ja laulu olivat suositussa roolissa päiväkodin arjessa, joten myös minä – jurottava ja tanssillisesti epälahjakas juntti – opin heittäytymään ja ilakoimaan afrikkalaiseen tapaan rempseästi ja huolettomasti. Länsimaalaisen mittakaavassa Raun lapsilla olisi ollut monta syytä olla surullisia ja mietteliäitä tai vaatia lisää, mutta olosuhteista huolimatta Raun lapset näyttivät, miltä vilpitön elämänilo näyttää. He olivat onnellisia pienestä, he innostuivat helposti eivätkä he jääneet märehtimään epäonnistumisia.


Raun päiväkodin henkilökunnan toiminta puhui myös sen puolesta, miten vähäisestäkin määrästä jaetaan kaikille paikallaolijoille. Ruoka Raussa on säännösteltyä, mutta joka päivä siitä riitti myös minulle ja opiskelijatoverilleni Venlalle jaettavaksi. Tämä ele sitoi meitä ja Raun väkeä yhteen, kun jaoimme yhteisen ruokahetken. Vaikka en itse kuulu kirkkoon tai ole millään tavalla uskonnollinen, hiljennyin nöyrästi yhteisen ruokarukouksen aikana, jonka lapset lukivat rauhassa ja hartaasti – kiitollisina.

Tunteet olivat monilla pinnassa, kun viimeinen työpäivämme koitti. Vaikka kaipuu kotiin oli jo kova, oli haikeaa jättää Raun päiväkodin upea henkilökunta ja ihanat lapset tietämättä, koska heidät näkee uudelleen, vai näkeekö koskaan. Kyyneliä vuodatimme me, lapset ja jopa Raun aikuiset. Mutta myös se päivä oli osoitus siitä, miten tunnerikkaasti Raun päiväkodissa toimitaan. Kun ollaan iloisina, ilakoidaan, nauretaan ja hymyillään. Kun ollaan surullisia, itketään. Raussa ei tunnettu harmaata aluetta, jossa piilotellaan tai feikataan. Siitä pyrin ottamaan vaikutteita mukaan myös Suomeen palatessani.

Jos kertoisin kaiken, mitä Raun päiväkodin työharjoittelusta on jäänyt mieleeni, tarvitsisin siihen lisää aikaa ja tilaa. Kokemuksia kerääntyi niin tunne- kuin kokemuspuolella. Ne koostuivat pienistä hetkistä ja kokonaisista päiväistä, kohtaamisista lapsien ja aikuisien kanssa. Tämä kertomus on vain pintaraapaisu siitä kaikesta. Työpäivien rakenne oli lähes aina samanlainen, mutta päivät olivat silti erilaisia. Harjoittelu oli ajallisesti lyhyt, mutta sisälsi niin paljon, että se huitelee monien muiden tekemieni työnpätkien edelle.

Te, jotka vielä suunnittelette työjaksoa Raun päiväkodissa – menkää jo!

Wizuri sana watoto <3
Suvi

Mervin tarina

Tästä kuvasta sekä Tomista otettu pieni videon pätkä Raun päiväkodin lattialla istumassa lasten kanssa saivat minut silloin päättämään että tuolla istun myös minä joku kaunis päivä. Tomi on minun vanhin poikani, hän lähti Tansanian Moshiin koulun kautta työharjoitteluun, hän teki sen Mahapusun lastenvankilassa. Seuratessani hänen matkasuunnitelmien tekoa löysin yhdistyksen Sama aurinko sekä heidän kanssaan yhteistyötä tekevän Tanzania Volunteersin.

Tanzania Volunteers avustavat ja hallinnoivat Raun Hiv lasten päiväkotia Moshissa Raun kaupungin osassa Sama auringon kanssa. Sama auringon kautta oli mahdollisuus saada itselle kummilapsia, ja sainkin ihanat sisarukset Sarahin ja Abigaelin.

Pakkasimme Tomin kanssa hänelle viemisiä mukaan jotka hän Hannan kanssa jakoivat paikkoihin joissa niille oli tarvetta. Itse laitoin omille kummilapsille sekä heidän sisaruksilleen pienet paketit ja annoin rahaa jotta Tomi voi viedä ruokatarvikkeita perheelle. Hän pääsikin matkaan TVL-talon tulkin kanssa ja kertoi lasten elämästä ja kotioloista. He olivat olleet ihmeissään kun kodin ovelle oli tullut 190 cm vaalea hiuksinen mzungu (valkoinen ihminen). Näiden siskosten matka tarhalle oli vaarallinen ja pitkä joten he pääsivät toiseen päiväkotiin kotinsa lähelle. Sain onneksi saman tien uudet kummilapset Carenin ja Mendolin. Vielä pääsin yhden tytön Dominan kummiksi toisen kummin kanssa, sillä hänelle on saatu sisäoppilaitokseen paikka jotta hän ei olisi joutunut tekemään tätinsä kotitöitä oman äidin kuoltua.

Olen tehnyt lähes koko aikuisikäni vapaaehtoistyötä, kun olimme saaneet omat lapset aikuisiksi, oma vapaa -aika lisääntyi ja kaipuu tätä vapaaehtoistyön tekemistä vahvistui. Olen seurannut reilu vuoden Saman auringon hyvää työtä Raun päiväkodin kanssa. Olen osallistunut toimintaan vain rahallisesti ostamalla tuotteita sekä kolmen kummilapsen maksun muodossa, yhdistystyöhön en vielä ole valmis osallistumaan kuin satunnaisesti pienissä tehtävissä auttaen. Pidän siitä että yhdistyksen hallinto ei ole raskas eikä rahallisesti kallis. Se kuinka aktiiviset jäsenet jaksavat arvokasta työtään tehdä en tiedä mutta toivon se jatkuu näin pitkään.

Ajatus matkan kypsyttelyyn kesti hetken ja elämähän tuo aina tullessaan yllätyksiä joten matka toteutui vasta nyt v 2014 syyskuussa. Sarilta sain paljon vastauksia kysymyksiini ennen lähtöä, ongelmana vaan oli mitä osaisin kysyä. Matkaan en osannut muutoin henkisesti valmistautua kuin pakkaamalla avoimuutta, hyvää mieltä ja odotusta mukaan. Kun en asettanut mitään suuria tavoitteita matkalle, se kaikki mitä sain sieltä oli niin ainutlaatuista ja ihanaa, ei pettymyksiä tullut.

Sari ohjeistuksella matkan suunnittelu alkoi Hannan kanssa jolta sain tiedon että syyskuun alusta voin viettää 5 viikkoa päiväkodilla sekä asua TVL talolla joka on hostelli. Taloon mahtuu n 20 asukasta samanaikaisesti majoittumaan. Tämä oli minun ensimmäinen kokemukseni hostelli asumisesta, ja se oli kyllä paljon mukavampi kuin olin aiemmin ajatellut, sillä olin kuullut hurjia juttuja vastaavista asumuksista. Mutta kun kaikki olivat sosiaali- ja terveydenhuollon opiskelijoita ja siellä voi olla myös vapaaehtoistyöntekijöitä niin kuin minä.

Minulla on aikoinaan käytynä hoitajan koulutus, mutta luulen ettei se ole pakollinen tälle retkelle. Jos joku teistä kummeista, haluaa kokea saman mahtavan mahdollisuuden kuin minä, niin se on mahdollista. Niinpä lähdin matkaan tuliaisten kera perhosia mahassa, lentoni oli perillä yöllä ja minua oli vastassa Clever yksi TVLn työntekijöistä. Me olimmekin paljon tekemisiissä 5 viikon aikana ja meistä hitsautui mielestäni hyvä työpari. Hän oli minun kanssa päivittäin päiväkodilla tulkkina ja kuljettajana minä kun en swahilia puhunut juuri montaakaan sanaa ja opettaja puhui muutaman sanan englantia päiväkodilla.

Alkuun oli kolmen päivän mittainen orientaatio ja swahilin kielen kurssi. Päivämme tarhalla alkoi oppitunnilla aineina swahili, englanti, matematiikka, piirustus tai vaikka tanssi ja laulu. Lapset saavat päiväkodilla kaksi ruokaa päivässä. Ruan heille valmistivat kaksi Dadaa, he tekivät sen sydämellä lapsille sekä henkilökunnalle. Minusta ole mukava kun ruokaa riitti lisää jos lapsella nälkä yllätti. Kun isommat sisarukset tulivat hakemaan pieniä tarhalaisia, heille oli myös ruokaa tarjolla mahdollisuuksien mukaan. Tansania tarjoaa myös paljon muitakin hienoja kokemuksia, on safareita, vesiputouksia, kahvin paahtoa ja vaikka mitä. Mutta kaikista suurin ja minun sydämen lämmittänyt asia olivat ne kaikki lapset ja henkilökunta sekä Raussa että TVL-talolla, he olivat niin iloisia ja aurinkoisia. Minulla on hirvittävä ikävä niitä mussukoita, tuntuu varmasti aika kliseeltä mutta totta.

Mervi, ylpeä Carenin kummi

Katja pääsi kollegansa ja opiskelijoiden kanssa Keva-hankkeen avulla Tansanian Moshiin

Maanantaina 13.1.2014 tapasimme Helsinki-Vantaan lentokentällä Tredun opettajan Annen ja hänen kaksi opiskelijaansa, Sonjan ja Janikan. Vaasan Ammattiopistosta minä ja kaksi opiskelijaani, Laura ja Sanna, olimme myös menossa Keva-hankkeen puitteissa Moshiin. Opettajat olivat menossa 1-2 viikoksi ja tytöt kuudeksi viikoksi työharjoitteluun.

Lennot sujuivat hyvin Amsterdamin kautta Kilimanjaron kentälle. Vastassa olivat Anna ja Agram. Majoituimme Annen kanssa Kitolie homeen eli hostelliin ja tytöt Hannan vapaaehtoistaloon (TVL- Tanzania Volunteers). Talossa oli ennestään monta opiskelijatyttöä ja naisia Etelä-Suomesta lomalla ja vapaahtoistyössä. Annen lähdettyä takaisin Suomeen muutin taloon, jossa oli nyt tilaa.

Viikon ensimmäiset päivät olivat orientaatiota swahilin kieleen ja paikalliseen kulttuuriin. Rahanvaihto ja kaupunkiin tutustuminen tapahtuivat Shainan ja Beatricen johdolla. Talolla saimme hyvät ruuat.

Safarille lähdimme viikonloppuna kuudestaan Dennisin opastamana. Majoitus oli telttakylässä, jossa jykevät teltat sänkyineen riittivät meille hyvin. Kolmen päivän aikana tutustuimme kolmeen alueeseen: Lake Manyoraan, Ngorongoroon ja Tarangireen. Onnistuimme näkemään paljon eläimiä, ainoastaan leopardi pysytteli piilossa. Retki oli todella onnistunut!

Olimme tuoneet Suomesta kouluissa kerättyä ja kirppareilta ostettua tavaraa: vihkoja, värejä, pelejä, palapelejä ja leluja. Beatricen avustuksella veimme muutamaan perheeseen pussilliset tavaraa perheen lapsille, moskiittoverkkoja ja vuohia, joita ostimme kylästä. Mahtavaa oli nähdä perheen äitien iloiset ja onnelliset kasvot, heidän saatuaan lahjoitukset. Tutustumispaikkoihimme veimme myös jalkapalloja ja pelivälineitä sekä kaikenlaista muuta.

Tutustuimme Raun päiväkotiin, Naisten ryhmään, Samarian katulapsikeskukseen,
lasten ja nuorten vankilaan, Pasuan terveysasemaan ja kolmeen vammaisten lasten hoitopaikkaan. Hienoa oli nähdä, että kaikissa oli osaavaa väkeä töissä, lapset ja nuoret saivat ruokaa syödäkseen ja vapaaehtoisia oli näissä kaikissa paikoissa töissä.

Tytöt aloittivat ensimmäisen viikon jälkee työharjoittelut: Laura ja Sanna Pasuan terveysasemalla, Sonja Indoitalialaisessa ravintolassa ja Janika Parkwiew-hotellissa. Aluksi tytöt saivat kuljetukset töihin mutta vähitellen he opettelivat kulkemaan daladalalla takaisin talolle.

Tyttöjen työviikot sujuivat hyvin. Viikonloppuisin he tekivät retkiä mm. kahviplantaasille, kuumille lähteille ja Kilimanjarolle. Vaasan tytöt ehtivät vielä lopuksi pidennetylle viikonlopulle Sansibariin.

Aivan mahtava reissu kaikilla takana! Afrikka on unohtamaton paikka! Uudestaankin voisi vielä Moshiin mennä. Nyt on tavoitteena kouluissamme levittää kansainvälisyysteeman puitteissa tietoa vapaaehtoistyöstä ja kummilapsitoiminnasta!

Katja Vaosta ja Anne Tredusta